Lausunto Puolalanpuiston maisematyölupaan 2020-168

MAISEMATYÖLUPA

Turun rakennusvalvonta lähestyi Puolalanmäen taloyhtiöitä ”Turun kaupungin Kaupunkiympäristö, rakennuttaminen” laatimalla ilmoituksella maisematyölupahakemuksesta.
Maisematyöluvassa haetaan toimenpidelupaa kaataa 12 jalavaa, 5 vaahteraa, 1 saarni, 1 laakeripoppeli ja 8 orapihlajaa Puolalanpuiston alueelta. Asiaa havainnollistettiin kartalla, josta on liki mahdotonta erottaa rakennuksia puiston väylistä puhumattakaan. Lisätietoja oli mahdollista kysellä maanantaina ja torstaina klo 10–12, torstaikin oli helatorstai.

TAUSTAA

Pääosa puiston puustosta on istutettu 1900-luvun alussa, puulajeina erityisesti jalopuita. Puolalanpuiston kunnostustöitä on suunniteltu pitkään, toteutuksen tavoitteena oli historiaa kunnioittava uudistutunut ilme. Suunnitelmia on esitelty ja asianosaisia on (periaatteessa) kuultu useampaan otteeseen. Toteutuksen valmistumista onkin saatu sitten odottaa vuosikausia. Puisto on tänä aikana liitetty myös osaksi kansallista kaupunkipuistoa.
Kunnostustyön tullessa vihdoin loppusuoralle, onkin erityisen huolestuttavaa havaita puistosuunnitelman kanssa täysin ristiriidassa oleva maisematyölupahakemus kaataa puiston keskeiseltä alueelta puusto pois. Toteutuessaan puiston ilmeeseen tehdään hetkessä sukupolven mittainen vahinko.

MAISEMAKUVA

Asian havainnollistamiseksi puistosuunnitelmakarttaan on lisätty olennaisimmat kaadettavaksi aiotut puut.

Puolalanpuisto, puistosuunnitelmakartta, kaadettavat puut.

Kaupungin taholta tehdystä esityksestä puiden mittavasta kaatoprojektista Puolalan puistossa ei käy ilmi, minkä vuoksi puut pitäisi kaataa. Maiseman hoitoon vetoaminen on yllä esittämäni perusteella pätemätöntä: ei puiston maisema-arvo puita poistamalla parane vaan huononee. Puiden sairaudet ja tautien leviämisen ehkäisy voisivat olla käypiä perusteita, mutta silloin pitäisi nämä taudit puukohtaisesti yksilöidä.

Puolalanpuisto merkityt jalavat.
Puolalanpuisto, merkityt jalavat, näkymä ylärinteeltä päin.

Paikat on myös valokuvattu, ja kaadettavat puut on merkitty punaisella nauhalla.
Kuvan kaikki jalavat ovat kaatolistalla. Puiden poistuminen maisemasta muuttaa puiston luonteen totaalisesti.
Ylärinteen puolelta katsottuna jalavien poistuminen maisemasta on vaikutukseltaan vielä dramaattisempi.

Puolalanpuisto, poppeli.
Taidemuseonmäki.

Maisema ilman vanhaa poppelia Taidemuseon vierellä muuttuu autioksi kuten 1900-luvun alussa.

Puolalanpuisto, näkymä Aurakadulle päin.

Komeat vaahterat ovat myös kaatolistalla. Takana näkyy muutama vuosi sitten aiemmin kaaduttujen tilalle istutettuja uusia puita.

HUOMIOITA

Kaatolistalla on myös nuorempia, sattumanvaraisesti kasvamaan lähteneitä puita. Paraneeko maisema, jos ne kaadetaan?

Puolalanpuisto, poistettavia puita
Puolalanpuisto, näkymä Torninkadulle päin.
Puolalanpuisto, vanha jalava puutalon kupeessa.
Puolalanpuisto, Rauhankadun pääty.

Vanhan jalava puutalon kupeessa muodostaa hienon parin. Jalavaa on vasta äskettäin kevennetty. Voisikohan se elää vielä muutaman vuoden.
Rauhankadun päähän on tehty uusi hieno pääte, ja tammi odottaa kasvamista. Voisikohan vinksallaan kasvavan vaahteran antaa vehreyttää paikkaa, kunnes tammi on saanut lisää mittaa.

Puolalanpuisto, näkymä Puolalankadulle.
Puolalanpuisto, pujokasvusto.

Tässä on jo aistittavissa tulevaisuuden kuva, jos maisematyölupa astuu voimaan. Vaikea uskoa, ettei tähän löydy vaihtoehtoa, jos tahtoa löytyy. Käykää katsomassa paikalla ennen kuin teette maisemaa tuhoavia päätöksiä.

PS Puolankadun päätteeksi pitäisi istuttaa tammi.